tiistai 14. huhtikuuta 2015

Karkkisukat

Olen kauan kytännyt netissä silmukan ytimestä -haastetta ja joka kuukausi ajatellut osallistuvani.
Takana on kuitenkin ollut taas niin kiireinen talvi ja syksy, että aikaa haasteelle ei ole löytynyt, ja sillon kun olisi, on ollut aihe joka ei ole kuitenkaan inspiroinut. Nyt kuitenkin tässä kuussa aiheeksi annettiin karkki, ja koska päässä pyöri aiheeseen sopivat jämälankasukat muutenkin, ajattelin osallistua.


Lankana näissä käytin nallen ja maijan jämiä. En aivan tätä ajatellut loppuun asti aloittaessani ja siksi päättelyurakka oli melkonen kun sukat valmistuivat. Kärjet tein joustinneuleena ja litteänä ne näyttävät aika hassuilta, mutta jalkaan istuvat kuitenkin ihan nätisti ja tuntuvat päällä mukavilta.
En kerennyt vielä höyryttää näitä enkä edes päätellä loppuun, siksi ne ovat kuvissa vähän ryppyiset.


Silmukan ytimestä -haaste on tosiaan  Pipon ytimestä-blogin sekä Silmukan saalistus-blogin ylläpitämä haaste, jossa joka kuukausi annetaan joku aihe. Aiheeseen liittyen tehdään mikä vaan itse tehty käsityö tai askarrus ja tämä julkaistaan blogissa. Haasteen blogista löytyy kuun lopussa lista, jossa näytetään kaikki kuukauden aikana aiheesta tehdyt käsityöt.


11 kommenttia:

  1. Tosi ihanat! Nämä ovat kyllä niin karkit kun olla voi. :)

    VastaaPoista
  2. Somat sukat, oikein karkit. Parhaita jämätöitä ovat juuri näin kauniit neuleet. Kierrä langanpäät muutaman silmukan verran neuloessasi, saat pääteltyä helposti samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Taidan vaan olla niin nipo lankojen päättelyssä, että hermostuttaa jos en tee niitä niinku oon tottunu :D

      Poista
  3. Aivan ihanat sukat! Saisinko tehdä näistä herkkusukista postauksen Silmukan ytimestä-haasteblogiin ja lainata näitä postauksessasi olevia kuvia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tottakai saa tehdä ja käyttää, kunhan vain muistaa mainita tekijän :)

      Poista
    2. Tottakai tekijä mainitaan postauksessa :)

      Poista
  4. Nää on niin herkut! Ihan uskomattomat värit!

    VastaaPoista