...vaikka edellisiäkään ei olisi vielä neulottu pois.
Tuli siis tosiaan enemmän tai vähemmän äkillisesti tehtyä Tallinnan matka äidin kanssa. Suunnitelmissa oli jo kauan ollut reissu Karnaluksiin ja kun yhteinen vapaaviikonloppu hämmästytti olemassaolollaan niin pistimme suunnitelma täytäntöön. Olimme molemmat flunssassa ja univelkaisia, joten aikaiset hotelliheräämiset lautalle ja päivän kävely Tallinnassa kyllä uuvuttivat, mutta oli se silti sen arvoista.
Eli lauantai-aamuna hiippailimme hotellilta satamaan ja siitä katamaraanilla pari tuntia Tallinnaan. Olimme lukeneet etukäteen netistä hyvin ohjeet, mutta päätimme silti mennä taksilla. Kolmisen kilometriä taittui nopeasti sillä ja kun saavuimme paikalle, huomasimme, että eihän se näytä enää samalta ku kuvissa. Pyöreä ikkuna ylhäällä oli paikallaan, mutta kuvista tuttu vaalea talo keltaisella raidalla oli muuttunut vinosti laatoitetuksi.
C-rapun löytäminen ei tuottanut meille kummempia ongelmia koska tiesimme, että ei siellä mitään suuria kylttejä kuulukaan olla. Rapussakaan ei tarvinnut vaellella sen kummemmin kun seurasi vain merkkejä. Ovikelloa soittaessa oli sellainen olo kuin olisi menossa johonkin neulojien salakokoukseen.
Ensimmäisellä vilkaisulla iski vähän pettymys. Koko kauppa näytti vain täyteen tungetulta käytävänpätkältä. Vaan eipä pitkästi tarvinnut kulkea kun jo sai huomata, että kyllä jokaisen hyllyn ja käytävän takana on aina vain lisää tilaa täynnä tavaraa. Kun tajunta oikeasti iski, tuli samalla myös käsittämätön shoppailustressi.
Oli pakko kiertää kahdesti koko kauppa ennen kuin oikeasti pystyi alkaa kasata lankaa koriin. Itselleni tyypillisesti päädyin heti sen kaikista värikkäimmän lankahyllyn eteen ja otin joka väriä yhden. Noh, tuleepa taas värikäs neuletakki niistä.
Jos tätä blogia joku joskus lukisi, saattaisi huomata, että tykkään tehdä kirjosukkia siten, että toinen langoista on itseraidottuvaa. Löysin ihania raitalankoja kyllä paljonkin, mutta yllätyin miten ohuita ne kaikki tuntuivat olevan. Lupasin viedä kaverilleni tuliaisena värikästä sukkalankaa, mutta kun edellämainittu ei neulo seiskaveikkaa ohuemmasta juurikaan, ja käytännössä kaikki oli paksuudeltaan nallen tietämillä, niin en sitten osannut tuoda oikein mitään.
Siellä kyllä teki mieli omaksua tuhat uutta käsityötä ja tekniikkaa, kun kaikkeen oli tarvikkeita. Kangaskoppien tietämillä keksin että olenkin aina halunnut tehdä tilkkutöitä ja villamyttyjen keskellä teki kummasti mieli huovuttaa jotakin nättiä mummuille joululahjaks. Onneksi äityli oli mukana kiskomassa pois liiallisista houkutuksista.
Kaikista hämmentävintä koko kaupassa oli kuitenkin lopulta nappiosasto. Siis miten maailmassa voi olla niin paljon erilaisia nappeja? Sieluni kuoli kun sain ostaa napit vain tuohon värikkääseen tulevaan paitaani, enkä voinut heräteostaa niitä kaikkia sorttimentteja pahan päivän varalle.
Kaupan pihalla iski jo vähän morkkis, joka onneksi helpotti siinä välissä kun niitä uusia keriään pääsi vähän hiplailemaan hotellilla illalla.
Kuvissa on vain aavistus siitä, kuinka paljon ja miten erilaisia lankakeräsiä (ja muuta roinaa) sieltä lopulta päätyi mukaan. Ostettiin yhteensä neljä kiloa lankaa, josta onneksi vain alle puolet oli omia hankintojani.
Muutenkin Tallinnapäivä oli mukava. Sain turistikrääsäliikkeessä päähäni aina halunneeni turistikrääsämaatuskan ja keskiaikatorilla rakastuin harmaisiin hupullisiin kaapuihin, jota muutamilla oli päällään. Maatuskan sain, kaapua en, sillä en saanut lopulta selville mistä niitä voi ostaa. Tallinna oli tosi kaunis kaupunki, voisin kuvitella helposti asuvani siellä joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti