tiistai 24. joulukuuta 2013

Joululahjoja


Mummu aina pyytää jouluksi jotain itse tehtyä. Tänävuonna sen sisko lupasi tehdä sille huivin ja ajattelin, että huivi tarvitsee pariksi myssyn. Mummun väri on sininen, joten oletin että huivikin on värimaailmaltaan sinnepäin. Lankana on vanha kunnon nalle, pohjana tumma sininen ja kuviovärinä sininen luontopolku. Ohje on Kehystetty tähti Susan Anderson-Freedin ihanasta kirjasta Uudet pohjoismaiset kirjoneuleet


Tasapuolisuuden nimissä (ja koska pari päivää ennen jouluahan ei parempaakaan tekemistä ole kuin neuloa kiireessä kädet sauhuten viimetippalahjoja) sitten päätin tehdä toisellekin mummulle lätsän. Sillä on violetti takki, joten värivalinta ei turhaa päänvaivaa aiheuttanut. Lankana siis yhä nalle, musta ja tumma lila, ja ohje oli siitä samasta Susan Anderson-Freedin opuksesta, jonka sain kuun alussa synttärilahjaksi. Malli oli tässä Yhdeksänsakarainen myssy.


Täytyy sanoa että olen aivan rakastunut tähän Anderson-Freedin kirjaan. Nämä mallit on ihania, mukavia tehdä ja neuletiheydet on loistavia ylitiukalle käsialalleni. Kaikille kirjoneuleihmisille ehdoton hankinta mielestäni.

Ja nyt kiltisti raportoituani tästä palailen jouluhommiin. Hyvää ja rauhallista joulua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti